Erään asiakkaan tarina - toiveena oma koti

18.10.2017

Asiakkaan matkalla lapsuuden lyhytaikaishoidosta ja ryhmäkodista omaan kotiin. Kasvutarinan ovat mahdollistaneet Etevan ammattitaitoiset ohjaajat, jotka yhdessä asiakkaan kanssa ovat etsineet ja löytäneet asiakkaan toiveet ja auttaneet häntä tavoittamaan ne. Ja lopulta haikeana seuranneet asiakkaan muuttoa kovasti toivomaansa omaan asuntoon.

Pitkä rivi ja kahdessa kerroksessa uusia harmaita postilaatikkoja.

Lapsuus ja nuoruus Karkkilassa

Aloitin Etevalla lapsena lyhytaikaishoidossa, josta siirryin asumaan vakituisesti Karkkilan Karuselliin 12-vuotiaana. Minä olen autistinen henkilö. Minulle muutostilanteet olivat todella haasteellisia. Käyttäydyin usein haastavasti, jopa väkivaltaisesti. Tarvitsin erittäin suurta tukea ja jatkuvaa ohjaajan kontaktia, jotta arki sujui ilman ylitsepääsemättömiä tilanteita. Silti välillä oli todella vaikeita aikoja. 

Haasteista kuitenkin selvittiin ja elämäntilanteeni tasaantui Karusellissa asuessa. Päivästruktuurista, rakenteisesta päiväohjelmasta tuli minulle hyvin tärkeä. Perhesuhteet kotiin pysyivät tiiviinä, sillä Karusellissa toimittiin vanhempieni kasvatuskumppanina ja yhteistyö toimi hyvin.

Peruskoulun jälkeen en saanut jatko-opintopaikkaa. Aloin haaveilla pois muuttamisesta, sillä muutkin entiset asuinkaverit olivat jo lähteneet omille elämänpoluilleen. Karkkilassa ei ollut tarjolla kaipaamiani palveluja riittävästi ja siksi aloin kaivata muuttoa toiselle paikkakunnalle. Elämä alkoi tuntua vaikealta ja käyttäytymiseni muuttui jälleen haastavammaksi.

Toiveena oma koti

Täyttäessäni 17- vuotta aloin jo kovasti odottaa päivää, jolloin täyttäisin 18-vuotta. Tiesin, että silloin minusta tulisi aikuinen. Toivoin entistä enemmän pois muuttoa Karusellista, sillä siellähän asuu vain lapsia ja aikuiset asuvat omassa kodissa.

Tiesin tarkkaan mihin haluan muuttaa, kenen kanssa asua, milloin ja mitä ottaisin vanhasta kodista mukaani. Tein listoja, joilla kerroin ohjaajille toiveitani. Toiveenani oli kerrostaloasunto, jonka ovessa olisi oma ovikello ja postilaatikko.

Täysi-ikäisyys häämöttää

Kun lähestyin täysi-ikäisyyttä, palvelusuunnitelmani piti uusia. Ohjaajat tiesivät, että minulla on oikeus vaikuttaa omien asioideni päätöksentekoon ja että heidän tehtävänsä on tukea valintojani. Myös vanhempani ymmärsivät tämän ja tukivat sekä minua että ohjaajien työtä. 

Tein ohjaajien kanssa toivekansion. Kerron siinä, mitä toivon asumisen, paikkakunnan, kouluttautumisen ja työllistymisen saralla muuttuvan. Minun on vaikea kommunikoida, ja toivekansio on hyvä keino kertoa toiveistani minun kanssani toimiville, vieraammillekin. Minulle on tärkeää, että saan itse kertoa toiveistani. Ohjaajat olivat palvelusuunnitelmapalaverissa mukana tukenani, jotta sain kerrottua kunnan työntekijöille toiveeni. Palaveri meni hyvin, toiveitani pidettiin realistisina ja matka kohti toiveideni mukaista aikuisuutta alkoi.

Pitkä odotus palkittiin – vihdoin oma koti! 

Halusin pakata tavarani jo heti palaverin jälkeen ja satoja kertoja, ennen kuin tieto mahdollisesta sopivasta asuinpaikasta tuli. Asunto ei ollut se toivomani kerrostalo, mutta kuitenkin oikealla paikkakunnalla ja ihan oma asunto. Kävimme yhdessä ohjaajien kanssa tutustumassa asuntoon. Se oli kovin mieluinen!

Kävin äidin kanssa huonekaluostoksilla valitsemalla minulle mieluiset huonekalut ja muut kodin tarvikkeet. Unelmistani oli tulossa oikeasti totta!Vierailin ohjaajan kanssa uudessa asuinpaikassa monta kertaa ennen muuttoa. Se teki muutostani helpon ja tunsin oloni turvalliseksi. Nyt minulla on oma koti ja olen ihan oikeasti aikuinen. Toiveiden täyttymys!


Ohjaajien näkökulmasta

Asiakkaan toiveiden selvittämiseen ja kirjaamiseen sekä myöhemmin muuttoon panostettiin todella paljon. Kunnan kanssa tehtiin hyvää yhteistyötä, suunnittelimme muutoksen hyvin. Asiakkaan haastavan käyttäytymisen, autismin ja puutteellisten kommunikointitaitojen vuoksi uuteen asumisyksikköön kaivattiin perehdytystä, jotta asiakkaan vointi ei muuton vuoksi romahtaisi huonommaksi. Näin oli hänen kohdallaan aina aiemmin isojen muutosten aikaan käynyt. Asiakas oli tarkka struktuureistaan ja joistain toimintatavoistaan. Uusiin ohjaajiin tutustuminen vaati aikaa, ennen kuin asiakas pystyi hyväksymään heitä, vaikka muutto olikin lähtöisin asiakkaan toiveista ja tarpeista.

Vierailukäyntejä uuteen asuinpaikkaan oli noin 10 parin kuukauden aikana, jona tätä tietojen siirtoa ja tutustumista työstettiin. Osa vierailuista oli muutaman tunnin mittaisia, osa koko päivän kestoisia ja yksi yön yli vierailu. Yövierailua lukuun ottamatta asiakkaalla oli aina Karusellista oma ohjaaja mukana vierailuilla. Ilman tätä tiivistä yhteistyötä asiakkaan, kunnan ja uuden asuinpaikan työntekijöiden kanssa tilanne ei olisi se, mikä se on tällä hetkellä.

Muuttopäivänä olivat halaukset herkässä ja silmäkulmat kosteina kaikilla, ja asiakkaamme oli onnellisempi kuin koskaan. Onnea on saada tehdä yksilöllistä asiakastyötä ja lähettää nuori maailmalle toteuttamaan toiveidensa mukaista elämää, jonka meistä jokainen ansaitsee.

© 2012 Eteva Käyttöehdot