Eteva SuomiAreenassa –Vammainen henkilö työkaverina?

12.7.2017

Eteva, Näkövammaisten liitto ja Vates osallistuivat 10.–12.7.2017 yhteisellä Kansalaistorin teltalla Porin SuomiAreenaan. Etevan vastuupäivä oli eilen tiistaina. Telttamme teemana oli Vammaisten henkilöiden työllistyminen 1917–2017. 

Ryhmä ihmisiä keskustelemassa Etevan Kansalaistoriteltalla.

Kysyimme Kansalaistorin teltallamme ” Voisiko vammainen henkilö olla sinun työkaverisi?” Kanssamme aiheesta keskusteli satoja henkilöitä. 

Olimme yllättyneitä siitä, miten moni vastaajista kertoi jossain vaiheessa elämäänsä työskennelleensä vammaisen henkilön kanssa. Moni vastaajista huomioi työtehtävien räätälöinnin, minkä avulla lähes kaikille voi löytyä sopiva työkokonaisuus. Myös tarvittava tuki esimerkiksi työhönvalmentajilta tuotiin keskusteluissa esiin.

Vammaiset henkilöt tervetulleita työkavereiksi 

Keräsimme lyhyitä vastauksia kysymykseemme ja tässä muutamia saamistamme vastauksista:

  • On ollut monta vuotta ja kaikki sujui hyvin. Palkkaa hänelle pitäisi maksaa.
  • Kyllä, riippuu hänen toimenkuvastaan.
  • Tottahan toki. Henkilökohtaiset rajoitukset olisivat helposti järjestettävissä, se olisi vain tahdon asia.
  • Kyllä todella voi ja on ollutkin.
  • Kyllä, kokemuksesta tiedän, että homma toimii puolin ja toisin.
  • Kyllä ja onkin ollut! Kaikilla meillä on kykyjä, joita voimme käyttää yhdessä + yksin.
  • Tottakai, eihän vamma tee työkyvyttömäksi.
  • Kyllä – riippuen vammasta. Kaikki eivät voi tehdä muutenkaan kaikkia töitä.
  • Kyllä voi! Oikeus työhön kuuluu kaikille!
  • Tottakai, jokaisella on paikka myös työelämässä!

Valkoiseen taustapaperiin kiinnitettynä vihreitä ja pinkkejä liimalappuja, joissa on vastauksia kysymykseen "Voisiko vammainen henkilö olla sinun työkaverisi?"

Arvonnan voittajat

Kyselyymme vastanneiden joukosta arvoimme pienet palkinnot 20 henkilölle. Voittajia ovat:

  • Mari Huhdanmäki, Pori
  • Maija Aalto, Kullaa
  • Tiina Grönholm, Noormarkku
  • Annukka Latomäki, Kauhajoki
  • Kirsti Huhtala, Pori
  • Raimo Äijälä, Ulvila
  • Lasse Alanen, Tampere
  • Anu Hamari, Oulu
  • Antero Kilpinen, Turku
  • Ilona Maksniemi, Nummela
  • Karoliina Kanerva, Rauma
  • Ari Ruotsalainen, Rakio
  • Elina Kivelä, Pori
  • Anneli Aaltonen, Pori
  • Sari Pihlajamäki, Tampere
  • Jonna Salomaa, Lahti
  • Ari Sandberg, Ulvila
  • Tuija Vesén, Pori
  • Eija Heininen, Pori
  • Aino-Inkeri Salminen, Pori

Postitamme palkinnot voittajille tänään (12.7.2017). 

© 2012 Eteva Käyttöehdot