Kehitysvammatyö haastaa psykologin totuttuja työkäytäntöjä

24.4.2019

Etevan asiakkaat ovat kehitysvammaisia, osa autisminkirjon ihmisiä, kaikki tavalla tai toisella erityistä tukea tarvitsevia.

Etevan palveluissa asutaan ja eletään, mutta ollaan myös kuntoutumassa, hoidettavana ja arvioitavana. Psykologit ovat osa moniammatillista palvelukokonaisuutta ja toimivat asiantuntijatehtävissä asumispalveluissa ja päiväaikaisen toiminnan yksiköissä sekä kehitysvammapsykiatrian kepsy-yksiköissä.

Asiakkaita on ympäri Etelä-Suomea ja työssä liikutaan paljon asiakkaiden arkeen. Toimistolle irrotettuna ja asiakkaan luonnollisista vuorovaikutussuhteista erillään, asiakkaan tilanteesta saa harvoin selkeää käsitystä.

Psykologin työ vammaisalalla on monipuolista, haastavaa ja palkitsevaa. Se edellyttää hyvin itsenäistä ja aktiivista työotetta, sillä osaaminen kertyy työkokemuksen kautta, erikoistumista tälle erityisalalle ei ole. Monet työvälineet ja interventiot vaativat soveltamista, esimerkiksi kommunikoinnin ja ymmärryksen haasteet tulee osata huomioida, eikä tutkimusmenetelmiä voi käyttää aivan samalla tavalla kuin opiskeluaikana on opetettu.

Psykologit tekevät muun muassa kehitysvammalain mukaisiin rajoitustoimenpiteisiin liittyviä arvioita, kognitiivisen suoriutumisen tutkimuksia, käyttäytymisanalyyseja, tarjoavat asiakkaille tukikeskusteluita ja heidän lähiyhteisölleen konsultaatioita. Etevan psykologit osallistuvat myös tukitiimeihin, joissa pulmatilanteita ja tuen tarpeita tarkastellaan yhdessä ohjaajien ja asiakkaan itsensä kanssa ja etsitään hyviä ratkaisuja sekä toimintamalleja arkeen.


Lisätietoja

Anna-Elina Leskelä-Ranta
Anna-Elina Leskelä-Ranta 
johtava psykologi
p. 040 304 7831

© 2012 Eteva Käyttöehdot