Päättäväisyys ja oikea tuki veivät elämässä eteenpäin

1.12.2018

Krista on oman elämänsä johtaja!

Nuori nainen skootterin ohjaimissa

Kristan suuri haave oli päästä liikkumaan itsenäisemmin, saada mopokortti ja oma skootteri. Haave toteutui Myllykalliosta saadun tuen avulla.

 

Krista Araluoto on tyytyväinen nuori nainen. Hän asuu omassa asunnossa ja opiskelee Lohjan keskustassa. Aina Kristan asiat eivät kuitenkaan ole olleet hyvin. Hän on voimistunut paljon siitä, kun hän tuli Etevan palveluihin.

Pois suljetusta

Vuonna 2012 Krista oli asunut useamman vuoden toimintatavoiltaan hyvin suljetussa yksikössä. 
– Päätin, että elämä muuttuu. Soitin salaa oman kunnan sosiaalityöntekijälle ja kerroin, etten halua enää asua siellä, haluan takaisin omalle kotiseudulleni. Niin sain paikan Etevan Myllykalliosta, Krista muistelee.

Saamiensa esitietojen perusteella Myllykallion ohjaajat odottivat kovin haastavaa tulokasta: keskivaikea kehitysvamma, ulkoilut vain valvotusti, tuhopoltto, haasteita rahan käyttämisessä ja ihmissuhteissa. 
– Ja sitten pihaan saapui Krista sisarensa saattelemana, tuolloin Myllykalliossa työskennellyt ohjaaja Heidi Hulkko nauraa.

Oman elämänsä johtajaksi

Myllykalliossa Krista sai alusta lähtien käyttää taitojaan ja ottaa vastuuta – alkoi kuntoutuminen, jossa yksilökeskeinen elämänsuunnittelu YKS näytteli keskeistä osaa. 

Heidi kertoo, että Krista sisäisti YKSin täysin. 
– Vaikeinta oli aluksi löytää Kristan oma ääni. Jos teimme YKSiä yhdessä, Krista yritti kovasti löytää ohjaajalle mieleisiä vastauksia. Sitten keksimme ”postilaatikko-YKSin”. Toimme YKS-asiat Kristan postilaatikkoon, ja hän mietti asioita ja täytti YKS-lomakkeita itsekseen. Siten Krista ei etsinyt oikeita vastauksia meiltä, vaan kuunteli itseään, löysi haaveitaan ja sai kirjoitettua ne ylös. Sen jälkeen voitiin yhdessä suunnitella polkuja, joita pitkin haaveista tulisi totta. 

Ohjaajan on tärkeää kohdata asukkaat tasaveroisina oman elämänsä johtajina.
– Myllykalliossa ohjaajat uskoivat minuun ja rohkaisivat, aina oli positiivinen asenne. Sain itse tehdä, oppia ja epäonnistuakin.

Arjen taidot haltuun 

Myllykalliossa viettämiensä vuosien aikana Kristan kanssa harjoiteltiin arjen asioita, esimerkiksi ein sanomista, laskemista ja raha-asioiden hoitoa. Vastuuta annettiin koko ajan enemmän Kristalle itselleen, ohjaajat eivät tuoneet asioita valmiina.
– Halusin päästä itse maksamaan laskut. Aluksi harjoiteltiin laskemista, sitten kävin yksin kaupassa ja laskin ostoksia kännykällä. Nyt maksan pienet laskut itse nettipankissa.

Taidot karttuivat ja Krista kertoi haluavansa muuttaa asumaan vielä itsenäisemmin ja keskustaan. 
– Kaikki palaset loksahtivat paikoilleen kerralla, palvelupäällikkö Heli Saloranta muistelee. Kun Krista kysyi asuntoa, Etevalta vapautui sellainen ihan Lohjan keskustasta. Taidot olivat kasassa ja sopivaa päiväaikaista toimintaa tiedossa. 


Tuki tarpeen mukaan

Heidi Hulkko oli siirtynyt tukiryhmän ohjaajaksi ja tuli takaisin Kristan elämään, kun oli aika muuttaa uuteen omaan asuntoon, pois Myllykalliosta.

Krista sai valmistautua muuttoon ohjaajien ja lähihenkilöiden tuella. 
– Suunniteltiin Kristan kanssa yhdessä millaista tukea hän tarvitsisi, hoidettiin käytännön asioita ja tehtiin viikko-ohjelmaa. Siltä varalta, ettei opiskelupaikkaa heltiäisi, kävimme tutustumassa työvalmennusryhmään ja muutamiin työpaikkoihin, Heidi kertaa muuttoon valmistautumisen aikaa. 

Krista asuu ”satelliittiasunnossa”. Se tarkoittaa yksittäistä asuntoa, joka ei ole ryhmäkodin tai muun Etevan yksikön läheisyydessä. Tuen sinne saa ennalta sovitusti ja tarpeen mukaan. 
– Sovimme kunnan kanssa aluksi suuremmasta tuen määrästä, mutta nykyisin tukikäynti on tarpeen enää 2 päivänä viikossa, Heli kertoo. Krista tarvitsee apua keskittymisensä kanssa. Jos joku pyytää mukaan, on Krista heti valmiina lähtöön. Silloin hän ei muista keskittyä omiin juttuihinsa ja esimerkiksi syöminen voi unohtua.

Heidi kertoo, että Krista osaa hoitaa asiansa hyvin. 
– Olemme sopineet, että hän ilmoittaa, jos on öitä pois kotoa tai jos toivoo, että tukihetki vaihdetaan toiseen päivään. Aina ei tarvitse vastata, jos ohjaaja soittaa sopimattomaan aikaan, mutta silloin Krista laittaa tekstiviestillä kuittauksen. Luottamus toimii puolin ja toisin.

Tulevaisuuden haaveet

YKSiin kirjatuista haaveista moni on jo toteutunut, mutta haaveet kasvavat ja muuttuvat matkan varrella. Uusia haaveita ovat autokoulu ja kihlatun kanssa yhteen muuttaminen. 

 

 

YKS on menetelmä, joissa tarkoituksena on tutkailla itseään, mistä pitää, mistä ei pidä, kuka on, mitä haluaa. Kun nämä tiedetään, etsitään yhdessä polku, jota henkilö lähtee rakentamaan ja muut häntä siinä auttavat ja tukevat.

© 2012 Eteva Käyttöehdot