Tanssin iloa Karkkilassa

11.6.2014

Etevan kesätanssit kokosivat 10.6.2014 Karkkilan Liimamäen lavalle lähes 300 iloista tanssijaa.

Tanssit ovat mainio tilaisuus tavata vanhoja ystäviä eri puolilta Etevaa, saada uusia kavereita ja vaihtelua arkeen. 

Tanssit järjestettiin talkoilla Etevan Karkkilan yksiköiden esimiesten Era Koivumäen, Mervi Örnbergin ja Heidi Saarnin johdolla. Esiintyjissäkin oli oman talon porukkaa: palvelupäällikkö Kirsi Reunanen lauloi osan aikaa ja Etevan perhehoitaja Jyri Ansamäki kasasi päivään bändin.

Lavaa ylläpitävä Legenda Jamit ry tarjosi tanssilavan etevalaisille maksutta käyttöön, ja kanttiinia pitämään saatiin paikallisen urheiluseuran FC Pyryharakoiden rouvia. Pääesiintyjänä oli Mia Holi. Kiitos kaikille päivän järjestämiseen osallistuneille!


Juha ja Maria tanssien tauolla 

Maria kertoi tulleensa Mäntsälästä koko ryhmäkodin voimin. ”Olen ehtinyt tanssimaan jo 5 kertaa, vaikka justiinsa tultiin. Tosi kiva tulla, kun näkee kavereita,” hän kertoi ja nappasi Juhan kuvaan mukaan.

Pyörätuolitanssia Saukkolan mallilla

Pyörätuolissakin voi nauttia tanssin hurmasta. Etevan Saukkolan ryhmäkodeista Juha-Pekka, Terttu ja Eeva-Liisa ohjaajineen tanssimassa. Timo ei ohjaajineen ehtinyt kuvaan.

Elisa tanssin pyörteissä 

Elisa Nummelan toimintakeskukselta kertoi harrastavansa luistelua ja pitävänsä kovasti myös tanssimisesta. ”En käy kovin usein tansseissa, mutta aina joskus kuitenkin. Tultiin porukalla Etevan autolla, ja on kiva, kun täällä näkee kavereita.”

 Markku tanssimassa 
Hassu kesämies Markku Joel – taiteilijanimeltään ”Hallikainen” – oli täysin fiiliksissä. Hän tuli tansseihin Etevan Raaseporin asukkaiden kanssa.

 Hanna ja Tommi tanssimassa

Hanna ja Tommi eivät tanssineet yhdessä ensimmäistä kertaa. ”Olemme seurustelleet jo 3 vuotta ja menimme juuri kihloihin,” kertoo iloinen pari tanssin lomasta.

Era Koivumäki, Heidi Saarni ja Mervi Örnberg tanssilavan edessä.

Etevan Karkkilan yksiköiden esimiehet Era Koivumäki, Mervi Örnberg ja Heidi Saarni tanssitauolla.

Kirsi Reunanen esiintyy

Etevan asumisen palvelupäällikkö Kirsi Reunanen hoiti osaltaan tanssijoille musiikkia.

Mia Holi laulaa

 Mia Holi oli tanssien pääesiintyjä. Bändi soitti koko tanssien ajan.

 

© 2012 Eteva Käyttöehdot