Lapset ja perhe

Lapsen oikeus turvalliseen lapsuuteen toteutuu, kun perhe voi hyvin. Perheen arki voi olla tavallista vaativampaa, kun lapsella on erityisiä tuen tarpeita. 

Meillä Etevassa perheitä tukevia palveluja ovat esimerkiksi 

  • lyhytaikainen hoito eli tilapäishoito
  • asiantuntijatuki esimerkiksi kommunikaatioon
  • perheen tukeminen lapsen eri kehitysvaiheissa
  • koululaisten ja opiskelijoiden iltapäivä- ja loma-ajan toiminta.

Luottamuksellinen suhde vanhempiin on meille tärkeää. Suunnitellaan yhdessä miten tuemme perhettäsi parhaiten.

 

Etevan tuki auttaa perheitä jaksamaan

Etevan lyhytaikaisella tilapäishoidolla tuemme vanhempien ja koko perheen jaksamista. Lapsi voi olla lyhytaikaisessa hoidossa joko lasten ryhmäkodeissa tai perhehoidossa.

Perhehoidossa lapsi asuu ympärivuorokautisesti perheen kanssa. Perhe tarjoaa kodinomaisen elämän ja läheiset, pysyvät ihmissuhteet. Perhehoidossa voi asua lyhyen aikaa tai vakituisesti.

Joskus lapsi tarvitsee pitkäaikaista hoitoa kodin ulkopuolella. Silloin lapsi saa hyvää hoitoa lasten ryhmäkoti Karusellissa tai perhehoidossa.

Etevan muita palveluja lapsille, nuorille ja perheille ovat esimerkiksi

  • lauantaisin Porvoon toimintakeskuksista saatava 1-10 tunnin hoito, jota kutsutaan tuntihoidoksi
  • lapsen tai nuoren 1-10 tunnin hoito ryhmäkodissa
  • valmennus itsenäistymässä oleville nuorille.  

Vanhemmat voivat saada asiantuntijatukea lapsen syntymästä lähtien. Lapsen kasvaessa perhe voi tarvita tietoa ja tukea. Arjen tuki on tärkeää erityislapsen perheelle.

Haluatko Etevan asiakkaaksi?

Toimimme Etelä-Suomen alueella. Tutustu toimipaikkoihimme tästä!

Etevan asiakkaana

Millaista on olla Etevan asiakas? Miltä tuntuu läheisestä?

Lue kokemuksia täältä...

© 2012 Eteva Käyttöehdot