Riikalla kylässä

Minulle tuli uusi kyläpaikka reilu kaksi vuotta sitten, kun 25-vuotias Riikka tyttäreni muutti pois lapsuuden kodista, ryhmäkotiin omaan asuntoon.

Asun aika lähellä ryhmäkotia ja alkuaikoina kaikki lenkkini suuntautuivat kuin huomaamatta samaan suuntaan. En toki aina tohtinut mennä sisälle saakka, siitä vaan kävelin ikkunan takaa. Usein pala kurkussa ikävöiden.

Alkukeskusteluissa toivottiin, että täytyy ilmoittaa milloin olen tulossa käymään Riikan luona. Olin ensin pahoillani ja protestoin mielessäni, että saan kai minä mennä lapseni luo silloin kun haluan. Huomasin kyllä pian ohjeen käytännössä aivan aiheelliseksi, niin usein Riikka käy ulkoilemassa tai on muissa menoissa.
Muistutin myös itseäni, että enhän mene noin vaan ilmoittamatta poikienikaan koteihin. Riikalla on oikeus itsenäistyä samoin kuin veljilläänkin.

Ryhmäkodilta tehdään paljon retkiä ja käydään tapahtumissa, Riikan elinympäristö onkin laajentunut tämän itsenäistymisen myötä.

Onhan se iso asia kun lapsi muuttaa kotoa, mutta minulla oli siihen jo harjoitusta Riikan veljien muutoista. Riikka on nuorin lapsistani ja on kehitysvammansa vuoksi tarvinnut eniten vanhempiensa apua ja tukea. Hänen jälkeensä jäi iso tyhjä tila mieheni ja minun arkipäiviin.

Nyt kun yli kaksi vuotta on kulunut muutosta, kaikki on sujunut mukavasti. Riikka viihtyy ryhmäkodissa ikäistensä naapureiden ja mukavien ohjaajien kanssa ja on iloinen ja tyytyväinen.

Itse ihmettelen, kuinka oikein selvisin aikaisemmin työstä ja Riikan hoidosta, arki kotona on helpottunut niin paljon.

Nyt vierailen Riikan luona usean kerran viikossa ja Riikka käy viikonloppuvierailuilla kotona. Voin nauttia ajasta Riikan kanssa ilman sitovaa arjen pyöritystä. Ryhmäkodin ohjaajien kanssa meille on muodostunut molemminpuolinen luottamus ja he suhtautuvat ymmärtäväisesti hössöttävään äitiin.


Marja Rönkkö

© 2012 Eteva Käyttöehdot